
KUNTOTESTIT
Paavo Nurmi -nimellä on kestävyysurheilussa kunnioitusta herättävä maine, johon liitetään tinkimätön työ ja ehdoton laadun vaatimus. Paavo Nurmen perinteen velvoittamina olemme keskittyneet kuntotesteissämme kestävyyden salojen selvittämiseen.
Paavo Nurmi -keskus on Turun alueella ainoa, tarkkoja ja kaikkein vaativimpia fyysisiä suorituskyvyn testejä ja kuntotestejä tekevä yksikkö. Testipatteriin kuuluvat epäsuorat kestävyyden testausmenetelmät, maksimaalisen suorituskyvyn testit sekä erilaiset lihaskuntotestit. Teemme myös UKK-kävelytestejä.
Kuulumme A-luokkaan valtakunnallisessa kuntotestiasemien luokituksessa ja asiakkaisiimme kuuluu MM-mitalisteja ja mestaruussarjatason joukkueita. Testaamme myös hyvää kuntoa vaativissa ammateissa toimivat. Yhtä lailla pidämme kannustavasti huolta myös liikunnanharrastajien kunnon testauksesta, aloittelijoista lähtien.
Kuntotestit voidaan tehdä yksilötestinä, mutta monissa tapauksissa pienryhmätestit ovat oiva apu kunnon kohottamiseen. UKK-kävelytesti soveltuu mainiosti vähän liikkuville ja voidaan tehdä samanaikaisesti suuremmallekin ryhmälle.
Kaikkiin testeihimme kuuluu palaute, joko henkilökohtaisesti tai ryhmässä (testistä riippuen) niin, että saat testistä mahdollisimman hyvän hyödyn.
Testikuvaukset
Testiin tulevan ohjeet
KEHON KOOSTUMUKSEN MITTAUS
Määritämme asiakkaan painoindeksin, keskivartalolihavuuden asteen sekä kehon lihasmassan ja rasvan osuuden laadukkaalla InBody 720 -laitteella.
Voit sisällyttää kehon koostumuksen mittauksen osaksi suurempaa palvelupakettia, mutta sen voi hankkia myös itsenäisenä testinä. Voit tulla testiin yksin tai se voidaan tehdä suuremmalle ryhmälle. Testistä saat aina kirjallisen ja suullisen palautteen.
Kehon koostumuksen mittaus on oiva lahjaidea itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta pitävälle ja se on hyvä seurantaväline painonhallinan ja kunnonkohennuksen tukena.
InBody-esite

|