PALAUDUTKO RIITTÄVÄSTI?

Riittävä palautuminen on kaiken perusta. Jos näin ei ole, ei jaksa tehdä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä – ja joita myös työssä odotetaan. Hyvä palautuminen lisää energiaa ja tasapainottaa kaikkea tekemistä. Palautumisen laiminlyönti heijastuu nopeasti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen, painonhallintaankin. Sopiva kuormitus on hyvinvoinnin perusta, ja jokaisen on löydettävä itselleen kunakin hetkenä parhaiten sopiva kuormituksen ja palautumisen tasapaino. Työpäivän aikaiset lounas- ja kahvitauot ovat esimerkkejä arjen palauttavista tekijöistä.

Henkisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja palautumisen kannalta hyvä yöuni on olennaista. Unen tulisi olla riittävän laadukasta ja pitkäkestoista. Hyvän laatuinen uni sisältää eri unen vaiheita sopivassa suhteessa ja nukkuminen on riittävän yhtäjaksoista. Palautuminen on tehokkainta 7,5–8 tunnin yöunen jälkeen. Pienet tauot päivän aikana tukevat rauhallista yöunta, sillä liiallinen kiireen ja stressin tunne päivän aikana heijastuu helposti iltaan ja yöhön. Huonon yöunen vaikutukset puolestaan heijastuvat päivällä jaksamiseen. Arjen säännölliset rutiinit ja säännöllisyys unen rytmissä ovat avainasemassa hyvän unen tavoittelussa.

Sopiva määrä liikuntaa ja ulkoilua on hyvä tapa edesauttaa palautumista. Kevyttä liikuntaa voisi lisätä myös työpäivien lomaan. Liikkumisen säännöllisyys on oleellista palautumiselle. Vaikutuksen voi havaita jo liikuttaessa 1–2 krt/vko. Liikunta auttaa myös syventämään unta. Unen kannalta parasta olisi liikkua jonkin verran hengästyttävästi ja hikoillen, 2–5 krt/vko, 20–60 minuutin jaksoissa. Hyvin raskasta liikuntaa kannattaa välttää viimeisen neljän tunnin aikana ennen nukkumaan menoa.

Liikunta ja hyvä fyysinen kunto ovat usein parhaita keinoja vaikuttaa riittävään palautumiseen. Heikkokuntoisilla henkilöillä jokainen liikuntaminuutti parantaa palautumista moninkertaisesti, ja nopeasti. Paremman kuntotason myötä kyky palautua kiireisen arjen keskellä nousee merkittävästi.

Muutamia käytännön vinkkejä parempaan palautumiseen ja hyvään uneen:

  • Rakenna päiväohjelmasi niin, että se luo pohjan hyvälle unelle
  • Rauhoita illat, vältä esim. sosiaalisen median, sähköpostin, uutisten ja kännykän selailua
  • Herää samaan aikaan päivittäin, niin nukahdat helpommin samaan aikaan iltaisin
  • Muista, että rasitus ja kova urheilu lisäävät unen tarvetta
  • Huolehdi, että mahdolliset päiväunet jäävät korkeintaan 30 minuutin pituisiksi

 

PNK:n Firstbeat Hyvinvointianalyysin tavoitteena on motivoida sinua parempien valintojen tekemiseen. Tutustu myös kuntotestivalikoimaamme, jos haluat lisää liikuntamotivaatiota.

Ota yhteyttä, niin etsitään sinulle sopiva ratkaisu palautumisen edistämiseksi!